Punaisen mökin tarinoita

kirsema tarinoi tässä blogissa mökkielämästä. Tervetuloa siis mökkeilemään kanssani!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Keväiset touhut käynnistyvät

Viikonlopun vietto 19. - 21.4.2013

Ihanaa, ei lumesta enää tietoakaan, lampi vielä pienen jääriitteen peitossa. Perjantai-iltana tai ehkä se vielä luetaan iltapäiväksi ennätimme perille. No perjantait yleensä menevät siihen, että asettaudutaan mökille ja näin tähän aikaan vuodesta joutuu vielä lämmittämään mökkiä, että siellä tarkenee. Pikakatsauksella totesin, että nyt tosiaan pääsee niihin kevättouhuihin ulkosalla; piha niin täynnä männyn neulasia, että oikein masensi ja takapihalle päästyäni toinen kohtaus meinasi iskeä; myyrä tosiaan tehnyt töitään talven aikana. Illan mittaan siinä sitten huvikseni laskeskelin kasoja ja jos laskuissa pysyin mukana, niin niitähän sitten löytyi vähän reilut 50.

Tällä kertaa oli perjantai-illalle muutakin puuhaa kuin mökin lämmittäminen. Isäntä kävi hakemassa ihka uuden grillin, joka piti äkkiä nopeeta saada kasaan ja tulille. Vanha grillimme, siis jo huomattavaan ikään päässyt vekotin, veteli viime kesänä viimeisiään ja näin ollen oli aika hankkia uusi.


Kylläpä on puhtoinen, raaskiikohan tuota edes käyttää ;)












No tottakai sitä pitää käyttää ja eka testikäyttö olikin makkaralla, kuinkas muutenkaan :) Hyviä olivat! Lauantaina kokeiltiin sitten pihvien grillausta, nekin onnistuivat ja olivat herkullisia salaatin kera. Näin ollen todettakoon, että hyvä oli ostos.








Lauantain aamupalan jälkeen alkoikin sitten aherrus, poika lähti tasoittamaan myyrän tekemiä kasoja ja itse pääsin jälleen kerran haravan varteen kiinni. Mukavaa hommaahan se on, mutta kun neulaset on märkiä ja raskaita ja ne täytyy raahata jonnekin, kun pirulaiset eivät edes pala. Onneksi muut sentään hoitavat neulaskasojen kuskaamisen. Iltapäivällä totesinkin miehelle, että jos mulla olis valta päättää  tämän tontin asioista, niin sieltä lähtis joka ikinen mänty. No sitä valtaahan ei tietenkään minulla yksinään ole eikä edes meidän perheellä, koska isännän veli omistaa puolet mökistä. Ja toisaalta, kyllä ne männyt ovat aika kauniita, mutta silti ottaisin niitä pois siitä pihapiiristä.

Keväisin on mukava käydä mökillä ja seurata, kun linnut alkavat etsiä pesäpaikkojaan ja lampeenkin välillä laskeutuu milloin mitäkin. Ja niin kuin monena vuonna aikaisemminkin, kävi joutsenpariskuntakin näyttäytymässä. yritin varovasti hiipata terassille ja ottaa kuvan, mutta pirulaiset lähtivätkin lentoon ennen kuin kamera oli valmis, mutta sain huurteisella linssillä pari kuvaa napattua. 

Nousumatka on näille jumbojeteille vähän liian lyhyt joten ne käyvät aina kääntymässä lammen toisella puolella ja liihottavat tiehensä.



On se kyllä mahtava ääni, mikä niistä tulee, kun lähtevät nousukiitoon!

 Tässäpä tämän viikonvaihteen tarinat. Palataa seuraavan kerran uusilla tarinoilla.


2 kommenttia:

  1. Nam,kohta pääseekin grillaamaan ja sillon mies joutuu hommiin. Jättäydyn suosiolla salaattipuuhiin silloin. Kesän ekat grillimakkarat on maukkaita,samoin kuin nuotiomakkarat. Onneksi meillä on oma nuotiopaikka taloyhtiöllä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muista milloin itse olen viimeksi syönyt nuotiomakkaraa, mutta vesi herahti kielelle! Niin se meilläkin menee, grillaus on miesten puuhaa :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla ja arvostan mukavaa kommenttiasi!

Anonyymit käyttäjät eivät voi jättää kommentteja!