Punaisen mökin tarinoita

kirsema tarinoi tässä blogissa mökkielämästä. Tervetuloa siis mökkeilemään kanssani!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasveja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasveja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kevään merkkejä

Ja taas tuli mentyä mökille viikonlopun viettoon, siis työn merkeissä viikonloppua vietettiin. Piha tuli haravoitua loppuun ja tulipa taas siistin näköistä. Mutta kyllä tuntuu selässä :(.

Vähän ennätin katsastella kevään merkkejäkin ja niin kuin sanontakin kuuluu...västäräkistä vähäsen, joten selvät kevään merkit on ilmassa, koska västäräkkikin hypähteli jo pihassa. Onpas muuten aamuisin melkoinen laulukonsertti käynnissä, kun eri lintuset availevat ääniään.

Perjantaina piipahtivat joutsenet, mutta enpäs kerkenyt näkemään niitä kaunokaisia. Lauantaiaamuna saapuivat kanadanhanhet vierailulle ja patsastelemaan lampeen. Aikansa kivellä kököteltyään alkoi piakkoin niiden keskinäinen keskustelu ja päättivät sitten jatkaa matkaa. Tosin palasivat sunnuntaiaamuna jo takaisin. Huvittavaa niiden paluussa oli, että nousivat naapurin mökillä rantaan ja eivät antaneet koiralle periksi reviiristään vaan koira joutui väistämään.


Ja toinen vakioasukas lammessa, telkkä. Kolmansista vakioasukkaista, sorsista, en saanut kuvia, kun uiskentelivat niin kaukana.


Maassakin oli jo havaittavissa kevään merkkejä. Viime kesänä istuttelin siskoltani saamia kukkia, mutta enhän nyt sitten enää tiedä mitä :) Mutta jotakin jo on alkanut nousemaan.


Nyt pidetäänkin parin viikon tauko mökkeilyssä ja sillä aikaa odotellaan lisää kevään merkkejä. Mukavaa kevään odotusta muillekin!

- kirsema -

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Syksy koittaa

Syksyn tullen hiljenee mökkikausi ja sen myötä myös bloggailu, tosin aika laiskasti olen tätä puolta hoidellut viime ajat :)

Tänä viikonloppuna oltiinkin taas mökillä, mutta niinhän siinä kävi, että iskias vaivaa vielä sen verran, ettei pysty kyykkimään, joten kesän kukat jäivät vieläkin leikkaamatta ja piha haravoimatta. Ehkä ensi kerralla jo taipuu...tai sitten on jo liian myöhäistä, kun en tiedä milloin seuraavan kerran mennään. Ainakin kerran täytyy mennä, kun sotapoika ja tyttöystävä toivoivat pääsevänsä vielä tämän syksyn aikaan käymään mökillä. Tänä viikonloppuna poika ei ollut lomilla, joten eivät päässeet mukaan.

Muutamia kuvia kuitenkin napsin sieltä ja osa on kolmen viikon takaisia, joilla aloitankin 

Pihlajassa oli marjat niin komeassa hehkussa

Yksinäinen jäkälätuppo

Poikasia :)

Ja tämän viikonlopun hömpötykset :)




 
Oli muuten melkoisen iso sieni ja mitkä värit!

 Vanhan paistinpannun uusi elämä. Löysin tämän kummallisen paistinpannun kesällä mökin kätköistä ja päätin antaa sille uuden elämän. Nyt syksyllä siitä sai oivan "lyhtylautasen" omituisen mallinsa vuoksi. Pikkuisen käpyjä, sammalta, kiviä ja muutama pihlajanmarja peittämään reunaa. Sininen kahva pikkuisen häiritsee, mutta ei mahda mitään tähän hätään.


Kaappien uumenista löysin nämä värilliset lyhdyt, joita en ole muutamaan vuoteen käyttänyt. Laitoin ne nyt kuitenkin terassille väriä tuomaan, valoa kun niistä ei kamalan paljon tullut. Voihan ne nyt siellä hetken taas olla ja sen jälkeen joutavat ehkä takaisin samaisen kaapin uumeniin.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!

- kirsema -

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kesän ensimmäinen


ahven. Siinä se on.

Nuorimmalla kun ei kipsatun käden kanssa hirveästi ole tekemistä mökillä, niin hän päätti perjantaina kokeilla kalaonnea. Huono oli onni, yksi ainukainen ahven nappasi ja niin tukevasti, että pihdeillä piti koukku irrottaa. Se oli ihan kohtuukokoinen kala.





Kevarin runko sai sitten uuden värin niskaansa. Poika halusi rungosta punaisen ja toden totta punaisen hän sai. Tuumasi jälkeenpäin, että hän kuvitteli maalin olevan vähän tummempi punainen eikä paloauton punainen. Pitäisi kuulemma vielä laittaa siniset led-valot :)




Tässä näkyy punaisuus paremmin.















Lauantaiaamu oli hieman sumuinen ja viileä, mutta kyllä se päivä siitä koitti jossain vaiheessa, vaikkakaan ei nyt mitään päätä huimaavia lukemia mittari näyttänytkään. Itselläni vaan oli aika kurja olo, taitaa joku kesäflunssa vissiin iskeä päälle. Sen verran sain kuitenkin aikaiseksi, että iskin maahan siskoni tuomia mättäitä eli kellopeippiä. Toivottavasti niistä tulee jotain. On kuulemma sellainen, että leviää runsaasti, mutta ei haittaa, saanpahan täytettä pihamaalle.

Ja kun kameran kanssa heiluin pihalla, niin tässä vähän luonnon kauneutta. Kurjenpolvi oli löytänyt tiensä pihaan.
Kielossa oli vielä kukkia, osittain jo vähän rusehtavia.

Puolukka oli kauniissa kukassa.
Västäräkki käyskenteli pihalla, ihmeen lähelle antoi mennä. Mietiskelin jo, että onko se loukkaantunut, kun ei hypähdä lentoon, sipsuttelee vain kiireisenä eteenpäin kuvaustuokion jälkeen.

Ja vielä viimeisenä yksinäinen akilleija, jota olen varjellut. Tämä on valinnut kasvupaikakseen etupihan männyn vierustan, niin kuin sen kaverikin, joka kasvaa pihan toisella puolella toisen männyn naapurissa.

Viime kerralla unohdin kameran piuhan kotiin, mutta tällä kertaa oli kamera ja piuha pakattuna, mutta ei tietokonetta. Ensi kerralla unohdan varmaan kameran kotiin :) Tai sitten kolmas kerta toden sanoo...kaikki mukana. No tämä nähdään viikon päästä, mitä tuli mukaan ja mitä jäi kotiin.

Mukavaa alkavaa viikkoa. Ja jos jollakin onnekkaalla on alkanut jo kesäloma, niin ihanaa lomaa!

- kirsema -


torstai 1. toukokuuta 2014

Vappua mökillä

Täällä taas, tosin pörhällettiin jo eilen tänne. Ihanasti menee kalenterissa tämä Vappu, kun oli vielä yksi vanha lomapäivä jäljellä, jonka sain nyt tuhlattua huomisen myötä, joten ihana pitkä viikonloppu edessä. Ja sopivasti myös Vapun kunniaksi saimme juhlajuomaa, joka tosin eilisen väsymyksen myötä on edelleen korkkaamatta.

Meillä oli siis töissä eläkkeellelähtöjuhlat ja päällikkö halusi muistaa toimiston kolmea ilon ja naurun tuojaa huumoriperäisillä jutuillaan. Tosin on siellä muitakin ilopillereitä, mutta kiitos huomioimisesta. Oli muuten ihanat juhlat, meinasi kyllä tuo "siitepölyallergia" vaivata useampaakin siellä, mutta allergioista päästiin eroon tuomalla sitä huumoria juhliin :)

No matkalla mökille ymmärsin, että ei ole muuten yhtään pulloa simaa mukana saatika sitten ilmapalloja tai muutakaan krääsää. No pysähdyin kylän kauppaan hakeakseni simaa ja muutakin evästä, mutta eihän siellä ollut pullon pulloa simaa, joten ollaanpas sitten kuivin suin.


Mökille päästyäni näin sitten mökkinaapurilla olevan ilmapalloja roikkumassa. Ei muuta kuin anelemaan pari palloa meillekin ja kiltti naapuri kun on, niin saimme sentää ilmapalloja :)

Ihan asiasta kolmanteen, täällä sataa juuri nyt lunta/räntää ihan reippaasti :(









Viime kerralla istuttelin niitä pioneja ja jossain vaiheessa uurastuksen jälkeen ymmärsin, että kaikki eivät tainneet ollakaan pioneja ja jännityksellä odotin, onko kasvanut mitään ja jos on, niin mitä.

No yhdestä olen nyt varma, raparperiä tuli istutettua jonkin muun kanssa :) Täytyypä kaivella raparperi ylös ja istuttaa se jonnekin muualle...jos ilmat antaa myöten tehdä pihahommia.



Keltavuokotkin ovat kukassaan, ne on niin kauniita













Rantakoivuunkin on pienet, hennot lehdet jo puhjenneet





Liljatkin ovat jo aluillaan
 












Yön ajaksi terassille jääneeseen vesiämpäriin oli tällainen päättänyt mennä uiskentelemaan











Ja voi kauhistuksen hämähäkki...että mä kammoan näitä ötököitä. Nostin terasilla olleen lyhdyn viedäkseni sen kesän ajaksi varastoon ja sen alta löytyi tämä, maailman inhottavin eläinlaji. Onneksi ei sentään tippunut lyhty käsistä, on meinaa isännän aikoinaan tekemä lyhty.










Tässä tämän päviän päivitys. Nyt tulee lunta/räntää jo vähän enemmän, grillikopin kattokin on jo valkoisen harson peitossa melkein kokonaan, joten taitaa pihahommapäivä muuttua sisätilaan elokuvapäiväksi.

Mukavaa Vappupäivää!

- kirsema -

torstai 15. elokuuta 2013

Loma lähenee loppuaan...

Viimeisiä lomapäiviä tultiin viettämään mökille, kun sopivasti nuorimmaisella on perjantaina koulusta vapaapäivä. Tai ei se ihan niin vapaa, tekivät maanantaina tämän päivän muutaman tunnin sisään. Vähän jännitti tulla tänne, koska juuri mökillä ollessamme sain ikävät uutiset ja itse asiassa istuin juuri tässä samassa paikassa, mutta hyvin tämä on mennyt. Itse asiassa käytiin pikareissu täällä tässä välissä, kun jäi pikalähdön jäljiltä tavaroita tänne, jotka käytiin hakemassa.

Kävin tuossa vähän kuvailemassa loppukesää ja löysin kanervasta tällaisen pikku matosen tai mikä sitten ikinä onkaan, mutta oli niin söpö ja sonnustautunut samaan väriin kanervan kanssa :)





Pari senttiä maksimissaan oli matosella pituutta.






Eipä juuri pihlajassakaan marjoja näköjään ole




Puolukat näyttävät kypsyvän




"Puolukkametsä" muuten löytyy muutaman askeleen päästä eli tämän kiven toisella puolella on valtaisa kukkapenkkini





ja tästä näkymää etupihan puolelle ja pari muuta isoa kiveä. Eli näin lähellä se on ja etupihan toisella puolella on puolukoita lisää samoin kuin mustikoitakin.


Tuon ensimmäisen kuvan kiven lähistöltä löytyy myös raparperia, kaikki kolme. Penkki oli joskus suurempi ja jotain joskus tein, en muista mitä, niin sen jälkeen taisi mennä yksi kesä, kun ei tullut raparpeia, mutta sen jälkeen sieltä on puskenut muutamia varsia lehtineen. Ehkä joku päivä niitä tulee enemmän ja vähän korkeampia, näissä kun ei vartta ole juuri nimeksikään.


Ja vielä oli yksi liljakin kukassa


Vielä viimeiseksi tälle illalle kuva kiusaajasta, joka teetättää yhdessä kavereidensa kanssa paljon työtä


Mukavaa torstai-iltaa. Ihanaa kun ei sada vettä!

- kirsema -