Punaisen mökin tarinoita

kirsema tarinoi tässä blogissa mökkielämästä. Tervetuloa siis mökkeilemään kanssani!

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Mökkivuosi 2014 avattu!

Viikonloppu 28.2. - 2.3.2014

Heipä vaan!

Neljän kuukauden hiljaisuuden jälkeen on jälleen aika jatkaa kirjoittelua myös tähän blogiin. Elikkäs, päätettiin sitten avata mökkikausi jo näin talvisaikaan, kun ei tuota talvea oikeastaan ole edes ollut. Lämmintä on tainnut olla enemmän kuin pakkasta ja lumesta ei juuri tietoakaan. Tosin en kyllä niistä niin kovin välitä, että kaipaamaan jäisin.

Perjantaina koitti sitten se H-hetki, kun kurvattiin mökin pihaan. Mökin sisällä ei kuitenkaan päätä huimaavia lämpötilalukemia ollut kosteudesta puhumattakaan, mutta kyllä siellä pärjättiin takka- ja hellatulien loimutessa. Isäntä oli jo ehtinyt perille nuoremman pojan kanssa tekemään alkupuuhastelut ennen kuin itse saavuin vanhemman pojan ja hänen morsmaikkunsa kanssa, kyllä se Peppi-kissakin mukana oli. Saunankin olivat jo ehtineet laittamaan lämpiämään. Ja voi sitä autuutta, kun sinne saunaan vihdoin ja viimein ennätti. En kyllä oikeastaan tiedä juurikaan muuta parempaa kuin mökkisauna. No täytyyhän tähän tietysti mainita myös ne ensimmäiset mökkimakkarat, jotka oikeasti maistuvat taivaallisilta. Grillliä ei vielä sentään viitsitty virittää, mutta takkamakkara ajaa saman asian, ehkä vähän hitusen verran paremmin.

Tulipa tuossa mieleen vielä sellainenkin asia, että en muista olisinko ollut koskaan mökillä helmikuussa, jolloin ei ole lunta maassa. Oli tietysti mukavaa, kun ei tarvinnut tehdä lumitöitä ja hakata jäätyneitä kinoksia ovien edustoilta, että pääsee mökkiin sisään. Vaikka lunta ei maassa olekaan, on lampi sentään jäässä tosin rannoilta alkaa olla jo kevyt jääpeite, keskemmällä lampea saattaa jään paksuus olla muutaman kymmenen senttiä. Päivällä kun aurinko vähän paisteli, niin rannassa oli jo sulaa vettä näkyvissä.


Perjantai-iltana oli ihana ajatella, että lauantaiaamuna nukutaan oikein pitkään, mutta kuinkas sitten kävikään, herättiin siis melkein kukon laulun aikaan. Mutta ei siinä mitään, onneksi oli mahdollisuus ottaa pienet päikkärit. Täällä mökillä kun tuo uni maittaa, mutta toden sanoakseni, kyllä ne unet maittaa kotonakin :)

Muutoin lauantai kuluikin sitten tehdessä ei mitään. Tai muut kyllä tekivät, mutta naisväki vietti aikaa enemmän sisällä kuin ulkona. Vanhempi poika laitteli koko päivän autoon uusia kaiuttimia, mutta lopputulema oli se, että vanhat kaiuttimet päätyivät väliaikaisesti takaisin paikoilleen, kunnes hän saa lisää hankittua jotain juttuja, että kaiuttimet mahtuvat paikoillensa. Nuorempi poika puuhasteli isännän kanssa pyöriensä kimpussa, ne kun oli pakko huoltaa ja päästä ajelemaan kevään ensimmäiset lenkit. Itse asiassa tämä oli pitkälti myös syy siihen, että mökille lähdettiin...pyörät oli ihan pakko saada jo kotiin, kun tässä on ollut jo niin lämpimiä ilmoja, että hyvin voisi jo ajella...just, itse olen kyllä vähän eri mieltä, mutta minkäs teet. Huono mennä piilottamaan avaimia, kun en omista pyöriä.


Tuotiinpas tullessamme tällainen vanha naulakko, joka on peräisin isännän vanhasta lapsuudenkodista. Hänen isänsä kuoleman jälkeen naulakko päätyi "hoitoon" ystäväperheellemme, jotka sitten luopuivat siitä ja päätin tuoda sen mökille. Paikkakin on jo selvillä, mutta ei se vielä sinne asti päätynyt. Sitten kevväämmällä...niin kuin meillä on tapana tuumata :)


Tässäpä tämän vuoden ensimmäinen mökkiviikonloppu. Mukavaa oli, vaikka vähän viileää ja kosteaa, mutta kevättä kohti tässä mennään, joten ehkä seuraavalla kerralla pääsee puuhastelemaan paremmin mökkiä kesäkuntoon.

Terkuin

- kirsema -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla ja arvostan mukavaa kommenttiasi!

Anonyymit käyttäjät eivät voi jättää kommentteja!