Punaisen mökin tarinoita

kirsema tarinoi tässä blogissa mökkielämästä. Tervetuloa siis mökkeilemään kanssani!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Ulkoruokinnassa laavulla


Iso-Valkee (joskus myös Valkee, vanhalta nimeltään Mäyrämäen Valkee) on Uskelanjoen vesistöön kuuluva karu, kirkasvetinen harjualueen järvi Somerniemellä Somerolla.

Järvi on osa Hyyppärän harjualueen Natura 2000 -suojelualuetta. Iso-Valkeella on luontopolku, jonka varrella on kaksi laavua ja uimapaikka. Retkeily on sallittu myös luonnonsuojelualueeksi rauhoitetulla osalla järven rantoja.

Järven lasku-uomana on sen luonaispuolella olevaan Taskulampeen laskeva kaivettu oja, joka muistitiedon mukaan kaivettiin läheiseen Halkjärveen laskevassa Myllyojassa toimineen Kaskiston sahan vedensaannin tarpeisiin 1800-luvulla. Asiakirjojen mukaan saha aloitti toimintansa vuonna 1836. Tätä ennen järvi oli laskenut Halkjärveen pohjoisesta laskevan Murrosjoen valuma-alueeseen kuuluvaan Mustalampeen. Vielä nykyäänkin järven länsipäästä ulottuu yhtenäinen suopainanteiden ketju Mustalammin rantaan luoteessa.

Ja tämä kaikki tieto on lainattu Wikipediasta.

Hieman reilu pari kilometriä tallailtiin
kunnes saavuttiin perille
Hädän tullen... :)
Eväätkin oli matkassa, tottakai
Nauttiessa makkaraa ja kahvia pullan kera myös silmä lepäsi
Luontopolulta takaisinpäin mennessä
oli opastauluja luonnosta
sekä koppa-, koppa-, koppakuoriainen,
jota en suostunut kuvaamaan vaan isäntä napsi kuvia

- kirsema -

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kuulumisia mökiltä

Melkein ensimmäinen viikko takana ja edelleenkään ei lomasää oikein helli meitä, vuoroin sataa ja paistaa. Hiki ei pääse tulemaan, tälläkin hetkellä villasukat jalassa!

Yhtenä iltana pärähti rantakivelle harmaahaikara (luulen sen olevan harmaahaikara), mutta ovea en uskaltanut avata kuvaamista varten, joten kuvaus suoritettu ikkunalasin läpi. Ei se kauaa patsastellut, kun lennähti lammen perälle kaislikkoon.

Tuonne perälle se siis singahti
Ei ole rapukausi vielä tainut alkaa, mutta ei tämä syötävä olekaan
Poika innostui taas kalastelemaan ja ahveniahan sieltä tarttui koukkuun. Ne vaan maistuu niin mudalle ettei niitä itse viitsi syödä, mutta kissa pääsee herkuttelemaan :)
Ja totta totisesti Peppi oli yöllä herkutellut grillattua ahventa sillä seurauksella, että järsittyjä ahvenia oli aamulla pitkin lattiaa.
Älä häiritse ruokalepoani! Nyt otan unet IKEA -kassissa.
Vielä hetki elukoita, muurahaisten vallankumous käynnissä. Niitä on lattialla ja katossa ja joka paikassa!
Välillä kukkaisloistoa
Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Yksi ainokainen mansikan taimi on jäljellä vanhasta mansikkamaasta ja nyt on jopa tulossa muutama mansikka, tosin vielä raakoja. Saas nähdä saako kypsää mansikkaa muuta kuin naapurin mansikkamaasta. 
Eilen tepastelin pihan toisella puolen ja mustikat ovat kypsyneet. Täytyy ehkä hakea niitä vähän pois, jotta saa piirakkaa.
Hommia! Isännän velipoika pilkkoi kasan klapeja, jotka pitäisi pinota :(
Ja vähän jo jatkoin riviä, mutta eipä ollut selkä samaa mieltä. Täytyy jatkaa vähän kerrassaan jos ehtii siis viitsii. Ensin pitäisi kuitenkin lähteä puita hakemaan ja pilkkomaan toisesta paikasta, jahka ennättää.
Ja isännän ajanvietettä. Kun sataa, niin voihan sitä pyörää hinkuttaa grillikopissa :)

Piristävää perjantaita!

- kirsema -

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Lomalla!

Virallisesti loma alkaa maanantaina ja saa viiden viikon hengähdustauon töistä. Tosin onhan sitä työmaata täälläkin luvassa, mutta erilaista työtä suorastaan raatamista.  Päivä kerrallaan ja katsotaan sitten loman lopussa tuliko raadettua lainkaan :-)